tiistai 9. lokakuuta 2012

Päivitys pitkästä aikaa

Hei kaikki, Päivityksestä on todella aikaa, tuo laskurikin on pompannut pitkän matkaa jo yli 20 000 kävijän. Olette jaksaneet käydä kurkkimassa jokos olis tullut jotain uutta. No elämään on kyllä tullut uutta ja siksi varmaan nämä päivitykset ovat jääneet vähemmälle. On kaikkea muuta. Olen minä korttia tehnyt ja käynyt teidän töitänne katselemassa mutta tuo muu on vienyt ajan.... Siitä on reilut pari vuotta kun tein erään matkan yksin. Silloin tein matkaa todella yksin. Sanotaan että kun joku ovi sulkeutuu muualla toinen avautuu. Nyt minulle on avautunut uusi ovi. Ovi joka johtaa uuteen rakkaaseen paikkaan....
Keinu on kaivannut toista keinujaa.
Keinussa on nyt kaksi keinujaa. Tässä muutama kortti jonka olen saanut aikaiseksi tässä viikon aikana.
Yritän että saisin tänne tekstiä ja kuvia vähän useammin.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Miehille kortteja

Nyt kävi niin että tässä on taas muutama kortti miehille joilla on syntymäpäivät. Molemmat kortit ovat tilatut. Onnea vaan molemmille.




sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Vihdoinkin valmista....

Sain ne vihdoinkin valmiiksi.

Syksyllä kummityttö lähetti pyynnön että tekisinkö hänelle säärystimet. Ei muuta kun toimeen, etsin ohjeen ja töihin. Mutta kun selkä ramppasi homma jäi vähäksi aikaa jäihin.

Nyt kummityttö on ollut vierailulla ja sain nämä vielä onneksi valmiisi. Tyttö on innoissaan ja tyytyväinen. Tanssitunnilla on lämmikettä. Olisi vaan pitänyt saada koviksi pakkasiksi valmiiksi. Joskus kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Pääasia että valmista tuli, vaikka aikataulu on heittänyt.


maanantai 5. maaliskuuta 2012

Muutama miesten kortti ja yksi tyttömäinen

tässä on sekä Isoveljen että Pikkuveljen onnittelukortit. Onnea vaan syntymäpäivän johdosta. Ikä sama vaikka joka vuosi tulee yksi lisää :))


Lisäksi tein tässä vähän aikaa sitten tällaisen tyttömäisen kortin ensimmäistä kertaa. Oli tässä mulle mittaamista kun vähän summanmutikassa tein. Lisäksi kuva ei anna oikeutta ei se noin vaaleanpunainen oikeasti mun mielestä ollut. Kiva tuota oli kuitenkin tehdä.

torstai 23. helmikuuta 2012

Kortti kollaasi

Hui siitä on kamalan kauan kun viimeksi tein päivitytä. Kävijä mittari näyttää minulle suuria lukemia. Kiitos että olette jaksaneet käydä kurkkimassa mitä kuuluu.
Käsi voi paremmin, mutta edelleen nuo hartiat ovat vaarassa jumittua. Ei siis ollutkaan mikään pikku juttu, itse taisin vähätellä koko juttua aluksi. Pikku hiljaa olen tehnyt kortteja vaikka en päivityksiä ole tehnytkään. Tässä kollaasi korteista joita olen maailmalle saanut.


Muista korteista yritän saada kuvia teille. Tämä kevät on vaan niin turkasen kiireistä aikaa työssä. Kun tuijottaa tietokonetta päivässä 8-10 tuntia ei sitä kotona enää jaksa ajatella mitään päivityksiä. Laittelen tässä kevään aikana näitä tekemiäni kortteja kyllä tänne kuvina. Ja yritän saada näitä päivityksiä vähän useimmin.