sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Sukat ja kortti

Sain kun sainkin sukat viimein valmiiksi. Näiden piti olla valmiit jo viikkoa aikaisemmin mutta ajanpuutteen vuoksi ne lähtivät vasta alku viikosta pohjanmaalle. Sukat ovat tämän talven ensimmäiset ja voivat olla ehkä ainoat. Lankaa kyllä on mutta aika on rajallinen.

Sukat on tehty Novitan Nalle langasta ja värinä on Marjaretken Lakka lankaa. Puikot 3,5. Lankaa meni yksi kerä ( 100g) melko tarkkaan, sillä halusin raidat kohdakkain.

Tämä kortti on työpaikkamme nuorelle tietokoneihmeelle, hän on meillä työharjoittelussa kevään. Valmistuu kesän alussa.  Itse olen melko tumpelo näiden koneiden kanssa joten kaikki jotka hallitsevat näitä hyvin ovat mielestäni ihmeitä. Tai kai se on kiinnostuksesta kiinni. Itselläni ei ole näihin koneisiin muuta kiinnostusta kunhan ne toimivat niin kun haluan. Näiden sieluelämään en jaksa paneutua, on paljon mielenkiintoisempaa tekemistä niin kuin kortteja. Onneksi meidän kaikkien ei tarvitse osata kaikkea. Tietokone asioissa voi pyytää apua näiltä nuorilta jotka elävät kone kainalossa. Onnea vaan syntymäpäivänä.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Onnea ja pikaista paranemista

Kaverikoira Kassun emäntä on täyttänyt vuosia, Onnea vaan näin jälkikäteen.
Hän on ollut myös suuressa leikkauksessa joka on onnistunut, paraneminen vaan vie aikaa.

On se kumma silloin kun on kiire, niin sitä ajattelee, että kun olisi aikaa levätä. Sitten kun on aikaa, ei tarvitse olla töissä, tuntuu eikö tässä ole levätty jo tarpeeksi ja pitäisi päästä nopeasti liikkeelle. Onkohan meidän ihmisten kärsivällisyys aina hukassa.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Kukkia maljakossa ja kortissa

Viime lauantaina hain itselleni torilta kaksi kimppua tulppaaneja, voi kun ne olivat kauniita. Kerrottuja ja väriltään vanhanajan vaaleanpunaisia. Unohdin ottaa kuvan. Kun ne aukesivat ne näyttivät aivan pioneilta.
Nyt yritin hakea saman värisiä mutta sain hennon vaaleanpunaisia mutta näistäkin tulee upean näköisiä.


Tämä kukkakimppu matkasi postin mukana pohjanmaalle. Onnea vielä kerran.

Kortteja pienille ihmeille


Sabina järjestää korttitalkoot HUSin vastasyntyneiden teho-osaston lapsille.

HUSin vastasyntyneiden teho-osastolla K7, hoidettiin vuonna 2005 hieman yli 500 vauvaa. Osastolla hoidetaan koko Uudenmaan läänin tehohoitoa vaativia keskosia sekä täysiaikaisena syntyneitä. Keskimääräinen hoitoaika on noin kuusi päivä, mutta pienimmät keskosvauvat viettävät osastolla jopa puoli vuotta.  K7:lla pienistäkin asioista osataan iloita, osastolla järjestetään ns. kilojuhlat, kun alle kilon painoinen keskosvauva saavuttaa kilon. (lähde: www.hus.fi)

Tässä pieniä kortteja pienille ihmisille, tule sinäkin mukaan!!!!


Eikö ole ihanaa
kun oman vauvan syliinsä saa,
Paljon hellikää, suukkoja antakaa,
nyytiä sydämenne lähellä kantakaa.
Näin alkaa parhain lapsuusaika
joka olkoon kuin ihana taika.

Edit. Kortit lähtee ilman tekstiä, tämä runo on vain meidän iloksi.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Ensiapua nuoreen kotiin

Eilen kävin ostamassa nuoreen kotiin tällaisen lääkelaatikon ja samalla kävin sen apteekissa täyttämässä. Ostin tällaisen jo viime kesänä kun pojat muuttivat kimppakämppään. Nyt kun molemmat muuttivat erilleen, niin nuoripari jäi ilman lääkelaatikkoa.
Tänään kaivoin pitkästä aikaa ompelukoneen esille. Ompelin keittiöpyyhkeitä 4 kappaletta. Voi kun niiden tekeminen tuntui pitkästä aikaa kivalle. Kun pojat olivat pieniä ja olin kotona ompelin pojille kaikki vaatteet toppahaalareista alkaen. Samoin silloin tein vaatteita paljon itsellenikin. Nyt en ole ommellut todella pitkään aikaan. Korkeintaan olen lyhentänyt housuja tai hametta. Pitäsi elvyttää tätäkin hommaa. Tässä päivän työ





Lääkelaatikossa on särkylääkettä, vitamiinia, side, laastaria, kuumemittari, voidetta, masulääkettä. Niillä pääsee alkuun.